Sara oli ystävien kanssa alueella, jossa tiettävästi oli vuosisatoja sitten ollut sen aikainen kauppala. He olivat ystävien kanssa tutkineet museossa karttoja ja julkaisuja, joissa paikasta puhuttiin. He olivat saaneet maanomistajalta luvan mennä metallinpaljastimien kanssa haravoimaan aluetta, ja tehdä maaperä kaivuita lapioilla, mikäli saisivat paljastimilla osumia. Alue ei ollut kovin tarkkarajaisesti selvinnyt museon asiakirjoista, joten alue saattoi hyvinkin olla laaja. Olihan sen aikaset ihmiset kulkeneet sinne useita reittejä, niin jalan kuin jokia pitkin veneillä.
He olivat löytäneet jo joitakin vanhoja rahoja, korun palasia jne. Yhtäkkiä metallinpaljastimen ääni oli kovempi kuin kertaakaan aikaisemmin, siellä oli jotain isompaa, Sara ajatteli. Hän laittoi paljastimen maahan, otti lapion ja pointterin esille, pointterilla sai oikean kohdan selville paremmin kuin isolla laitteella. Paikannettua oikean kohdan Sara alkoi kaivamaan maata. Kaivettua muutaman kymmenen senttiä lapio osui johonkin kovaan. Sara jatkoi käsin, jotta ei vahingoittasi esinettä. Montusta pilkisti jokin kullan värinen tanko. varoen Saara siirsi maata, esiin tuli isokokoinen avain. Pituutta sillä oli noin 20 senttimetriä.
Sara heilutteli avainta päänsä yläpuolella huutaen kauempana oleville ystävilleen löydöstä.
Hänen huomionsa kiinnittyi avaimen suureen painoon. Eihän se painanut juurikaan, kun hän nosti sen montusta pois. Mutta pään päällä se painoi kuin lyijy. Avain tippui Saran kädestä takaisin kuoppaan. Sara nosti sen takaisin nurmelle, kankaan päälle.
Saran ystävien saavuttua paikalle,
Sara mainitsi ystävilleen avaimen ihmeellisestä painosta. He kokeilivat vuoroin avainta kädessään, mitä useammin sitä nosti maasta ylös, se veti itseään lujemmin takaisin kuoppaan.
Yhdessä he muistelivat mitä olivat lukeneet museossa. Jossain kirjassa oli kerrottu hävinneestä avaimesta. Avaimeen liittyi jokin tarina, mutta kukaan heistä ei muistanut mihin se liittyi.
Pakataan avain rasiaan ja lähdetään takaisin museoon selvittämään avaimen tarina. Alkaahan päiväkin pimenemään ystävykset tuumivat.
Saran laittaessa avainta kankaalla vuorattuun laatikkoon alkoi kuopasta kuulumaan pientä sihinää. Kuin käärme olisi sihissyt. Sara kääntyi katsomaan, samassa avain kirposi hänen kädestänsä. Jokin kilahti, aivan kuin kahta metallia lyötäisiin yhteen. Avain loisti iltapäivän hämärässä. Siihen oli ilmestynyt kuopasta osa, joka oli irti avaimesta, mutta kuittenkin selvästi osa sitä. Saraa kouraisi vatsasta ja häntä alkoi heikottaa. Jokin avaimessa oli niin vahvaa, ettei hän kyennyt edes saamaan ääntä. Hän katsoi toisaalle, jossa ystävät loittonivat kohti auto.
Ikuisuudelta tuntunut hetki päättyi pieneen välähdykseen, jonka jälkeen avain oli takaisin vain avain. Tekikö hämärä ja nälän tunne tepposia Sara ajatteli. Ystävätkin jo huutelivat hänen peräänsä.
Sara sujautti avaimen laatikkoon, keräsi tavaransa ja riensi autolle.
Matkalla kotiin he päättivät mennä seuraavana päivän museolle avaimen kanssa ja selvittää siihen liittyvä tarina, jos sellaista oli ollutkaan.
Kotia päästyään Sara laittoi nuudeleita kiehumaan ja sillä välin otti rasian, meni kylpyhuoneeseen. Hän halusi katsoa avainta kirkkaassa valossa ja puhdistaa sen. Ottaessaan avaimen rasiasta se näytti kuin miltä tahansa vanhalta avaimelta. Mutta tunne kädessä oli omituinen, nyt avain ei painanut. Se oli höyhenen kevyt. Sara otti pienen siveltimen, jolla alkoi puhdistaa avainta. Puhdistaessa avaimen kärkeä osa, joka oli ollut avaimesta irti, putosi laatikkoon. Säikähdyksestä avain putosi Saran käsistä lattialle
Osa laatikossa alkoi loistamaan kuin tulikärpänen, kuului räsäys, asunnosta hävisi valot, vain avaimen osa loisti. se leijui kauhusta sekaisin olevan Saran kasvojen edessä. Sara kuuli kiljuvansa niin kovaa, että koko naapurusto varmasti heräisi. Hän yritti paeta WC:tä kirkkaana loistavaa kappaletta. Mutta se ei jättänyt Saraa rauhaan. Se pisti Saran ihoa joka puolelta. Jokaisesta kosketuksesta jäi palo jälki. Sarasta tuntui kuin koko kortteli olisi kuullut hänen tuskan kiljumisen samalla kun hän hätisteli palaa pois iholtaan ja pyrkiessään kohti parveketta sillä, ulko-oven puoli oli liekeissä, jonka avaimen pala oli sytyttänyt.
Liikkuessaan parvekkeen ovea kohden Sara kiljui niin että keuhkot tuntuivat siltä kuin ne repeäisivät. Hänet valtasi tunne kuolemasta. Avain ei koskaan päästäisi häntä asunnosta pois. Hänen mieleensä piirtyi tarina, jonka he olivat lukeneet museossa. Paikka, johon he olivat menneet, oli mytologian mukaan kirottu, siksi siellä ei kukaan aikaisemmin ollut käynyt. Mutta he eivät sitä uskoneet.
Parvekkeelle oli enää askel tai kaksi. Saran voimat alkoivat hiipua. Asunto oli lähes kokonaan liekeissä. Eikä pala avaimesta jättänyt häntä rauhaan. yhä uudestaan ja uudestaan, palanen poltti hänen ihoaan. Jalat ei kantaneet, Sara ryömi viimeisillä voimillaan, hän pääsi ovelle. Vielä piti jaksaa nousta sen verran että saisi oven auki.
Sara kurotti kahvaa. Palanen tuikki kättä. Sara oli jo aivan turta kipuihin. Hän huusi, mutta suusta ei tullut enää ääntä. Hän oli jo luovuttamassa. Mutta jokin sisällä pisti hänet pinnistämään vielä kerran. Ovi avautui.
Liekit saivat avonaisesta ovesta happea ja roihahti tulipallona avoimesta ovesta ulos. Sama paineaalto paiskasi Saran parvekkeelle ja suoraan yli kaiteen.
Sara heräsi hiestä läpimärkänä. Sydän hakkasi niin lujaa, kuin olisi pyrkinyt rinnasta ulos.
Hän meni hoippuvin askelin kylpyhuoneeseen. Katsoi itseään peilistä. Kesti hetken tajuta, että oli nähnyt painajaista. Seuraavan päivän etsintä retkestä ja siitä mitä oli eilen lukenut museossa.