Mmm…mutinaa, tuhinaa, missä pirussa ne ovat? Samperin samperi, aina kateissa, kun niitä tarvitsee! ”Laatikoiden kolina ja papereiden kahinaa täyttävät huoneen”.
– Kynä löytyi täältä, paperia on, Ernest mumisee itsekseen. – Vielä puuttuu lasit!
– Onko jotain hukassa, kuului papereiden alta!
– Minä vain…, silmälaseja haen, Ernest virkkoi.
– Seuraa ääntä, tänne papereiden alle, kakkulat vastasivat.
– Ernest siirteli papereita pöydän puolelta toiselle. Alta löytyi jonkinlainen kasa metallia ja lasia.
– Voi herran pieksut, helvetin helvetti, onko nämä minun lasini? Kuka on käynyt täällä työhuoneessa?
– Emme me ole ainakaan huomanneet että, täällä olisi kukaan käynyt sillä välin, kun sinä kävit nauttimassa lounasta, lasit tokaisivat.
Ernesti valahti kalman kalpeaksi, hän istahti takaisin penkille. Tuijotti huoneen ikkunasta ulos aivan hiljaa. Muutaman syvän henkäyksen jälkeen Ernestille palasi väri kasvoille.
– Anteeksi mutta, kuulenko oikein? Puhutteleeko minua pöydällä joku?
– Kyllä, me täältä huutelimme, annettiin sinulle etsintäkoordinaatteja, lasit huikkasivat.
– Mitä teille on tapahtunut? Ehjinä minä ne tänne jätin, kun läksin lounastamaan. Mitä on tapahtunut?
– Tietoisestihan me emme ole muuttaneet muotoa, vaikka hieman tuo toinen sanka näyttää väärään suuntaan. Taisi tuo vanhuus tulla meille etuajassa. Meri taitaa jäädä nyt meiltä kirjoittamatta. Ellei mennä pistekirjoituksella, lasit naurahtavat. Pistetään ”airot” veteen, nostetaan purjeet ylös. Lauletaan Rosvo-Toopea, otetaan huikka rommia. Kyllä se siitä iloksi muuttuu.
– Noh, eihän tähän hätään oikein muutakaan voi, uusia laseja ei tähän iltaan saa, Ernest tokaisi. Nousi tuolista, meni vanhan piirongin luokse, otti sieltä pullon Bumbu, kaksi lasia ja palasi pöydän ääreen. – Mutta… ettehän te voi kippistää, hän tokaisi ja rapsutteli harmaita hiuksiaan. –Mutta, ainahan te voitte laulaa, niin minä huolehdin nautinnon, hiio hoi hiio hoi!
Seuraavana aamuna herätessään Ernesti mietti: – kyllä se kaikkea tuo rommi saa ihmisessä aikaiseksi, vai että puhuvat lasit, jotka ovat vielä täysin pirstaleina.
Hän nousi ja meni touhuamaan aamuttomia. Siinä kahvikonetta ladatessaan hän säikähti, työhuoneesta kaikui laulua, viistoista miestä arkulla vainaa hiio hoi.